Käsittämätön tilanne hallitusneuvotteluissa
Koska hallitusneuvottelut ovat ainakin tauonneet, on radiohiljaisuudessakin tauko.
Olen aivan äimänkäkenä. Hallitusneuvottelut kaatuivat todella pieneen eroon. Kyse oli verotuksesta. Paljon hyvää olisi saatu muuten aikaan.
Demarit ja vasemmistoliitto kertoivat lehdistölle, että kokoomus vaati tuloeroja lisäävää veroratkaisua. Tieto ei pidä paikkaansa. Kokoomus voisi sellaista yrittääkin, mutta ei sielläkään aivan epärealistisia ei olla. Pohjaesitykseen kuului arvonlisäveron korotus, mutta se olisi ylikompensoitu pienituloisille, sekä tulonsiirtojen varassa oleville että pienipalkkaisille verovähennyksillä. Me olisimme halunneet jatkaa sen partantamista. Lopputulos olisi ollut tuloeroja kaventava. Ilmeisesti demarien rivineuvottelijat eivät tätä tienneet (!) koska tuntuivat olevan uskossaan vilpittömiä.
Tämä kaatui poliittisiin kulttuurieroihin ja neuvottelutaktiikkaan, joka on hallitusneuvotteluille vähän vieraita.
Tälle kuuden puolueen hallituspohjalle ei ole oikein järkevää vaihtoehtoa. En todella ole innostunut vaihtoehdosta, jossa hallitus tukeutuisi demareihin, perussuomaisiin ja kepuun. Pohja, jossa demarit ja vasemmistoliitto korvattaisiin keskustalla, on liian heikko, eikä yhteistä hallitusohjelmaa hevillä synny.
Siksi mielestäni pitää palata kuuden puolueen neuvotteluihin. Pidetään nyt kuitenkin pitkä viikonloppu.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tasapainoinen kommentti!
Toisaalta saattaa olla, että vasemmistoliiton ja SDP:n korvaaminen KEPU:lla olisi kuitenkin vaikeista vaihtoehdoista se helpoin.
Myös vihreille!
Ei ole hyvä idea. Kepu on näyttönsä antanut ja se ei riitä. Olkoot nyt oppositiossa välillä.
SDP, PS, KOK, (KD...)
EV
"Tulonsiirtojen varassa olevien ja pienipalkkaisten verovähennykset !"
Sallikaa minun nauraa ... Eliitin elämää absurdistanissa - kyllä.
Ja tämän mukaan Katainen näytti eräille ovea. Mitenkäs olisi enempi länsimainen avoimuus näissä asioissa (työrauha ja tiedottaminen ovat kaksi eri asiaa)?
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/1757-sdp-ja-vase...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Komppaan Janne Kejoa: kyseessä ei ollut pikkujuttu, ja kaiken järjen mukaan siellä on ollut muitakin asioita jotka ovat hiertäneet - vaikea kuvitella, että kokoomus olisi SDP:n ja vassareiden kanssa ollut ihan sulassa sovussa muista asioista?
Jutta mokasi taas, arvioi tilanteen väärin ja veti homman liian kireäksi:-O
Jos Jutta muka veti liian tiukalle, miksi uutisissa on näytetty viime päivät melkein pelkkää Heinäluomaa?
Heinäluoma ei vetänyt demareilta tätä viimeistä vääntöä, vaan Jutta.
Juttan tutta juttan tutta,
nyt ei saatu hallitusta.
Sixpack sikisi riita poikki,
vassarit vain karkuun loikki.
Säätytalo sinkoili veroja,
puolueissa puljattu eroja.
Juttan tutta juttan tutta,
kohta on taasen uusi mutta.
Keskusta loikkivi lomalta,
vastuu tuntuukin somalta.
Kassakaapisoppari himassa,
kokkarit juhlivat simassa.
Mielestäni Soininvaaran kirjoitus voisi antaa viitteitä myös kansalle suunnatusta pienestä teatterituokiosta jossa Jutta sekä Paavo puivat nyrkkiä, mutta viikonlopun jälkeen Katainen peräytyy ja suostuu sopiviin liennytyksiin ja hallitus on tosiasia...
Tunnustan kyllä omaavan hyvän mielikuvituksen, mutta aika tämänkin näyttäköön..
Vasemmisto lähti ja puisto-osasto jäi. Köyhien kyykkyyn lyömisen aika alkaa.
Eipä muuta kuin persut taas mukaan niin eiköhän se siitä lähde.
Sehän olisikin hieno takinkääntö! Kokoomuksen liberaalipolitiikka ja EU-myönteisyyshän ajoivat alunperin Perussuomalaiset ulos.
Perussuomalaisia on varmaan alkanut kaduttaa vetäytyminen. Ihme peliä.
Miksi perussuomalaisia etenkään nyt kaduttaisi vetäytyminen, kun se on osoittautunut erinomaiseksi taktiikaksi, jopa paremmaksi kuin osasivat kuvitella? Hallituskuviot ovat täysin levällään, eivätkä he ole loanneet itseään, kuten olisi käynyt, jos he olisivat lähteneet alkuperäiseen suunniteltuun hallituspohjaan tukemaan Portugalin ja Kreikan paketteja.
Kokoomusvetoinen hallitus ja sen päätökset eivät ole muuttuneet miksikään.
Takinkääntöä, kun nyt tullaan juhlimaan.
Tämä johtuu siitä, että tämä on Kataiselle hänen elämänsä ensimmäinen kerta, kun hänen on pakko neuvotella ihmisten kanssa joita hän poliittisesti vihaa. Eihän siitä mitään tule, kun kokemus on nolla.
Ei kyllä olut alun alkaenkaan mitään järkeä ottaa kommunisteja mukaan neuvotteluihin. Kaaressahan heidät sitten piti heittää ulos kadulle. Ei siinä muu auta!
Kyllä tällä hetkellä taitaa olla kokoomus Suomen kommunistisin puolue,ainakin talouden saralta. Jos nyt lähdet suoraan kiistämään niin pysähdy hetkeksi miettimään omien ajatustottumustesi ja vakaumustesi ohi asiaa.
Kommentti J.Gagarinille 1.6.2011 22:32
Kyllä olisi alun perin vihreillekin pitänyt antaa porttikielto, jos jonkinlaisia sovinnaisuussääntöjä meillä noudatettaisiin.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Toistan tähänkin: JG, VAS ei tarkoita samaa kuin kommunisti. Älä hölmöile enempää.
EV
Ei kyllä olut alun alkaenkaan mitään järkeä ottaa kommunisteja mukaan neuvotteluihin. Kaaressahan heidät sitten piti heittää ulos kadulle. Ei siinä muu auta!
Kokoomus kannattaa keskuspankkijärjestelmää, osittaisvarantojärjestelmää ja keynesiläisyyttä. Kokoomus ei ole aito talousliberaali puolue, vaan taloustotalitaristinen korporaatiopuolue.
Miksi kannatat kookoomusta?
"Miksi kannatat kookoomusta", Gagarin?
Kosmonautti tietää, että RKP saa kokoomuksen avuilla lisää Suomen kansan pakkoruotsittamista ja etuiluerioikeuksia suruille.
Mielenkiintoinen, mutta varmaan ihan todellinen tuo vetoaminen poliittiseen kulttuurieroon. Sitä varmasti kentältä löytyy. Uskon kuitenkin vaihtoehtoihin, joita Sinä et tällä hetkellä näe. Ehkä sen pitkän viikonlopun jälkeen?
Mielenkiintoinen, mutta varmaan ihan todellinen tuo vetoaminen poliittiseen kulttuurieroon. Sitä varmasti kentältä löytyy. Uskon kuitenkin vaihtoehtoihin, joita Sinä et tällä hetkellä näe. Ehkä sen pitkän viikonlopun jälkeen?
ALV on tekosyy. Todellisuudessa kyseisessä hallituspohjassa on niin monia vaikeiden ristiriitojen ryhmiä, että ne estävät yhteistyötä tehokkaasti. Ristiriidat eivät ole niinkään yksittäisiin kysymyksiin tukeutuvia vaan ideologisia ja pienpuolueiden esiintyminen vaa'ankieliasemassa tarkoitti sitä, että tällaiset kysymykset oli liiankin helppo nostaa myös kynnyskysymyksiksi.
Ainakin seuraavat asiat ovat ilmeisen ongelmallisia:
- uusliberalismi vastaan sosiaalisten erojen tasoittaminen, vaikea kokoomuksen ja vasemmistoliiton välinen ristiriita
- kristillis-patriarkaalinen perhepolitiikka vastaan radikaalifeminismi ja sukupuolinen monimuotoisuus, vaikea kristillisdemokraattien ja vihreiden välinen ristiriita
- liittovaltio vastaan riippumaton kansallisvaltio, tämä on hankala kynnyskysymys, jos perussuomalaiset ovat mukana missään kuvioissa
Blogisti ja vihreiden kansanedustaja on ilmeisesti aliarvioinut näiden ideologiariitojen hankaluutta ja niiden seurannaisvaikutuksia. Esimerkiksi kristillisdemokraattien irtautuminen olisi voinut kuulostaa pikkujutulta, mutta se olisi ollut kokoomukselle raskas asia, kun vihervasemmiston suhteellinen osuus neuvottelupöydissä olisi kasvanut.
ALV ei ole oikeastaan tekosyy, vaan aate-erojen ilmentymä.
Todellinen konkreettinen syy on ansiotuloverojen progression jyrkentämisen vastustaminen. Siitä kokoomus ei luovu - se on sen kynnyskysymys. Muilla puolueilla voi olla muita kynnyskysymyksiä.
En usko, että tuo progression jyrkentäminenkään on kynnyskysymys. Kysymys on yleisesti ylemmän keskiluokan (joita on paljon) ja marginaalisempana ryhmänä todella rikkaiden miellyttämisestä. Erityisen huomion kohteena Kokoomuksessa on se, että ylemmissä keskituloisissa ryhmissä asema työmarkkinoilla, korkeakoulutusmahdollisuudet ja varallisuus periytyisi vanhemmilta lapsille, koska muuten kenttä menee nuorten tullessa äänestysikään ajan kuluessa turbulentiksi ja heille epäsuotuisaksi.
"En todella ole innostunut vaihtoehdosta, jossa hallitus tukeutuisi demareihin, perussuomaisiin ja kepuun."
Ei sinun tarvitsekaan olla innostunut.
Niin, ei todellakaan tarvitse! :D Osmo saa kyllä vetää vaikka itkupotkuraivareita aivan vapaasti, jos siltä tuntuu ^_^
Jopa niin käsittämätön, että alkaa näyttää harkitulta?
Joku voisi tietysti ajatella, että Kataisen hermot pettivät kolmentoista päivän rumban jälkeen ja hän teki ad hoc päätöksen heittää demarit ja kommunistit ulos, mutta urheilijanuorukaisella riittäisi kunto.
Tietysti kyse on "kassakaaappisopimuksesta" KEPU:n kanssa.
Lama ja pakkopäätökser edessä. Yhtälö ei ole koskaan sopinut vasemmistolle.
Yllätys tuo ei ole.
ps. jos olisin kokoomuksen pääjohtaja niin puhaltaisin pelin poikki. Uudet vaalit vaan ja pannaan pakka sekaisin uudestaan.
Jälleen kerran Odelta fiksua puhetta. Pelästyivätkö demarit viimeisiä gallupeja vai mistä kummasta oli kyse? Näkemykseni mukaan kokoomuksessa on perinteisesti ollut positiivinen suhtautuminen yhteistyöhön demareiden kanssa. Asioihin on yleensä aina löydetty molempia osapuolia tyydyttävä - tai tasapuolisesti epätyydyttävä - kompromissi.
Sen sijaan olen eri mieltä siitä, etteikö demarit ja vasemmistoliitto voitaisi korvata Keskustalla. Viimeksi mainitun puolueen tilanne ei voi parantua oppositiossa niin kauan kuin perussuomalaiset ovat siellä. Keskustalle voi olla jopa hyväksi esittäytyä vastuunkantajana ja maaseudun puolustajana.
Maikkarin mukaan Kokoomus on monta päivää pitänyt yhteyttä Kepuun hallitusasioissa joten Kepu tulee hallitukseen eli vanha oikeistohallitus jatkaa.
Kokoomuse ei pitkään aikaa pitänyt demareista, Häkämies, Stubb, Katainen jne ovat tunnetusti vihannneet demareita. Siihen heillä on oikeus. Ehkä tämän päivän riidan suurin hyöty onkin se, että Kokoomuksen ja Demarien välit katkevat lopullisesti ja se tietää hyvää poliitttisesti.
Tietysti asetelma on pedattu. Kataisella ei ollut mitään ongelmaa heittää ulos neuvottelujen kolmantenatoista päivänä niihin osallistuneita nilviäisiä. Johan jo tuo pelkkä numero 13 kielii tarkoitushakuisuudesta.
Vanha oikeistohallitus ei voi missään tapauksessa jatkaa, kuten aiemmin. Sen pohjana oli viime kaudella Kokoomuksen ja Keskustan yhteinen enemmistö paikoista, mutta tällä hetkellä edes tämän kaksikon ja RKP:n yhteinenkin paikkaluku jää pahasti vajaaksi (44+35+10=89 paikkaa). Vanha kokoonpano kuuden paikan kristillisdemokraateillakin täydennettynä on niin ohut, että kristillisdemokraateilla on vähistä paikoista huolimatta yksin vaa'ankieliasema kuten on vielä selkeämmin myös vihreillä. Puolueet tajuavat sen ja äänestäjät tajuavat sen!
Tämä merkitsee sitä, että hallitusohjelmaan voidaan ottaa mukaan vain kaikkein välttämättömin ja Kokoomus ja ehkä myös Keskusta joutuvat tekemään erittäin rajuja kompromisseja talouden suhteen. Vihreille pitää myös jollakin sektorilla hyvittää se, että he eivät voi esittää paljon puhuttua sukupuolineutraalia avioliittoa tai tukea sitä millään tavoin tällä hallituskaudella ilman, että kristillisdemokraatit vetävät maton koko rakennelman alta.
Tuleekohan tällaisestakaan mitään, epäilen vahvasti ...
"Näkemykseni mukaan kokoomuksessa on perinteisesti ollut... "
Ehkä niinä perinteikkäinä aikoina, kun kokoomus oli oikeistolainen eikä omituinen risteytys kommunismin ja riistokapitalismin kurjimpia puolia.
Nuo verokompensaatiot eivät auta, moni pienituloinen ei niitä voi edes saada kun ei ole sellaisia tuloja, ne ovat vain kikkailuja joilla saadaan näyttään tilanne hyvältä.
"En todella ole innostunut vaihtoehdosta, jossa hallitus tukeutuisi demareihin, perussuomaisiin ja kepuun.." Mutta tukeudutte Kokoomukseen, RKP:hen, eli tosiaan olette puisto-osasto :)
Kepu voi nyt sanella ehtonsa.
Hyvä puoli tässä on se, että ei tule enää koskaan sinipunaa, kokkelit vihaavat niin paljon vasemmistoa.
OS: "Hallitusneuvottelut kaatuivat..."
Niin tekivät. Mielestäni se on iloinen asia.
On aika, parlamentarismissa kun eletään, siirtyä Jutta Urpilaisen vetämiin hallitusneuvotteluihin.
Katainen siis vaihtoon oitis, mutta ei suoraan vaan valtakunnanoikeuden kautta, tämän vuoksi:
http://www.adressit.com/katainen_ja_kiviniemi_toimien_luvallisuus_ja_min...
Turkulaisen Mikko Ellilän kantelu oikeuskanslerille on erinomainen ja perusteltu teksti:
http://fi-lib.blogspot.com/2011/05/kantelu-oikeuskanslerille-kiviniemest...
"Nuo verokompensaatiot eivät auta, moni pienituloinen ei niitä voi edes saada kun ei ole sellaisia tuloja, ne ovat vain kikkailuja joilla saadaan näyttään tilanne hyvältä."
Juuri tästä syystä vihreiden ajama perusturvan ja ansiosidonnaisen välisen kytköksen katkaiseminen ja perusturvan korottamnen ovat tärkeitä päämääriä.
Ei ole mitään konstia kompensoida arvonlisäveron korotusta pienituloisille, koska me pienituloiset maksamme vain kunnallisveroja ja muita tasaveroja.
Eikö juuri Soininvaara sitä paitsi ole aina pitänyt puheita meidän tulonsiirtojärjestelmämme liiasta monimutkaisuudesta? Ja nyt pitäisi rakentaa taas uusi vähennyssotku.
Tuikkasin äsken tuollaisen Soininvaaran omalla sivustolla aavistuksen verran kiihkeämpänä käyvään keskusteluun. Puolen yön jälkeen jätettynä se odottanee hyväksyntää aamupäivään asti.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
http://www.soininvaara.fi/2011/06/01/kasittamaton-tilanne-hallitusneuvot...
Kun tässä ketjussa kaksi kokenutta parlamentaarikkoa kiukuttelee toisilleen kysynkin nyt mistä te olette kotoisin? Ainakin toinen on jopa kehuskellut radiohiljaisuuden hyvyydellä.
Tuntuu nimittäin siltä, että ensi kerralla koko poppoo voisi kysellä Katariinan palatsin vuokraamista Tsarskoe Selosta ja vain huomaisi, että täällähän me olemme kuin kotonamme.
Mistähän te olette kotoisin?
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Katainen ei voi enää joustaa:
”Ei voi olla niin, että muiden kynnyskysymykset menevät läpi, mutta vaalien voittajan ja hallitusmuodostajan eivät, toteaa eräs pettynyt kokoomuslainen.”
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011060113823249_uu.shtml
Vasemmistopuolueiden taas ei kannata joustaa Kokoomukselle, koska marssimalla ulos he suurella todennäköisyydellä tekevät Urpilaisesta hallitustunnustelijan:
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/74815-katainen-i-katkolla-jaskadam...
Jaska. Ei vasemmistopuolueet marssineet ulos, vaan heille ilmoitettiin ettei neuvottelut jatku heidän osaltaan. Aika selkeä ero!
Soini hallitustunnustelijaksi, eihän tästä muuten mitään tule !
Tuossahan Jyrki itse oli vähintään yhtä joustamaton.
Tunnet asioista hämmästyttävän huonosti.
Pienituloiset eivät tälläkään hetkellä maksa valtion tuloveroa, joten mitään ei voi enää kompensoida veroja alentamalla.
Pienituloiset maksavat vain kunnallisveroa, ja sitäkään ei täysmääräisesti .
Kerroppa mikä on se summa josta veroa ei makseta valtiolle.
Vihreät voisi kompensoida itsensä kokoomuksen viralliseksi puisto-osastoksi. Suomi ei tarvitse kahta suomea puhuvaa kokoomusta ökyporvarin asialle (tillsammans med RKP).
Heh, taitaa Osmolla tutista. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitustunnustelija olisi vaihtumassa ja vihreät jäämässä puskaan paskat housussa. :)
Nyyh.
Six-packista tulee vain paha krapula, tarvitaan uutta viiniä leileihin.
Tosi on.
Vanhanmuotoinen hallitus plus krisut saa eurikriittisessä tilanteessa ottoääniä ja mahdollisesti myös loikkareita Demreiden ja Persujen ja Vihreiden äärioikeistosta. Siinä olisi vain sellainen Kataisen ja Kiviniumen luonnolle käyvä piirre, ettö vihreiden ja krisujen olisi sovittava keskenään ennakkoon kaikki mitä hallituksessa tapahtuu. Kataisen ja Kiviniemn suunta tiedetään aina nuutenkin.
Eihän kokoomuksen kanssa voi tehdä kukaan sellaista politiikka ,jossa köyhäkin saisi jotain.Rikkaiden asioitahan he ajavat.Montako köyhää kokoomuslaista tunnette.Tuskinpä siellä leipäjonoissa paljon kokkareita näkyy.
Eikös köyhien kannattasi ruveta kokoomuslaisiksi niin silloin ei enää tarvitsisi leipäjonossa käydä.
Mietipä nyt miten sinun antamasi kommentin takana olevien ihmisten kanssa voi käydä hallitusneuvotteluja.Jos tosissasi olet,Niin lähinnä voisit hävetä.Toivon ettei elinaikanani kokoomusta nähdä hallituksessa.Siinä on kova homma purkaa kaikkea paskaa minkä ehtivät saada aikaan.Ei minä minä,oman navan tuijottaja saisi koskaan hoitaa,yhteisiä asioita.Niin se vaan on että 80% kansasta on jotain muita kuin kokkareita.Joten rakentavuutta tarvitaan ei tuollaista öykkäryyttä.
"max vaaltio
Mietipä nyt miten sinun antamasi kommentin takana olevien ihmisten kanssa voi käydä hallitusneuvotteluja.Jos tosissasi olet,Niin lähinnä voisit hävetä.Toivon ettei elinaikanani kokoomusta nähdä hallituksessa.Siinä on kova homma purkaa kaikkea paskaa minkä ehtivät saada aikaan.Ei minä minä,oman navan tuijottaja saisi koskaan hoitaa,yhteisiä asioita.Niin se vaan on että 80% kansasta on jotain muita kuin kokkareita.Joten rakentavuutta tarvitaan ei tuollaista öykkäryyttä."
Mietipä itse mitä tulit sanoneeksi.
Kerroit ettei kokoomuslaiset ole köyhiä eikä heidän tarvitse mennä leipäjonoihin. Eikös silloin kaikkien kannata olla kokoomuslaisia jos pelkkä poliittinen suuntautuneisuus poistaa köyhyyden ja leipäjonojen tarpeen. Vai onko sittenkin jokin muu seikka, mikä vaikuttaa enemmän kyseiseen tilanteeseen.
Sori että vastine tulee hieman myöhään
"Siksi mielestäni pitää palata kuuden puolueen neuvotteluihin."
Lause osoittaa vanhan politiikan konkarin täydellistä tietämättömyyttä
tämän päivän realiteeteistä.
Jos sama hallituspohja jatkaisi kuin oli ennen vaaleja.Jonka kansa on tyrmännyt,niin pitkälti kuin tässä maassa kertarysäyksellä voi.Se tietäsi kansan nousua hallitusta vastaan.Voisipa melkein uskoa jopa yleislakkoon.Koska jotakin konsteja kansa taatusti käyttäsi hallituksen kaatamiseen.Mutta entäs sitten kesKUSTA joka nyt vuorostaan ratkaisijan roolissa.Uskon että tälläisen pyöräytyksen jälkeen olisi entinen suurpuolue.Kannatuksen pudotessa alle 10%.Sen sijaan Jutan muodostamaan hallitukseen keskusta sopisi paremmin,koska se toisi muutoksen,eli eri puolueet kuin aiemmin.Mutta siellä pitäisi olla myös persut.Jotta kansan ääni tulisi kuuluviin.Muuten niitä ongelmia tulee.Muut puolueet kyllä tämän tietävät.Kuten senkin että äänestäjien säilyminen on sittenkin täkeämpää kuin bemarin takapenkki.Itse uskon kokoonpanon lopulta syntyvän.SDP, Persut,Keskusta.(vasemmisto).Sitä olen koko ajan pitänyt parhaana vaihtoehtona.Kokoomus ei toivottavasti pääse hallitukseen enää koskaan.Kahtia jakamaan suomen kansaa,rikkaisiin ja köyhiin.
"Käsittämätön tilanne hallitusneuvotteluissa"
Käsittämätöntä tässä on vain se, että tällaisella kuuden pohjalla yleensä lähdettiin sitä tekemään. Vuotavalla ruuhella, täynnä eri suuntiin soutavaa väkeä, on turhaa lähteä vesille kalastamaan.
Edelleen käsittämätön tilanne sitävastoin on se, että vaaleissa totaalisesti hävinneet vihreät, olivat mukana kynnysmattona Kataisen kuningastiellä. Vallanhimo on hirveä.
Aiemmin fiksuna pitäni Soininvaara voisi alkaa käsittää todellisuutta ja johtaa joukkionsa ulos säätytalolta vähin äänin, siten mahdollisissa syksyn vaaleissa voisitte alamäkeänne edes vähän loiventaa. Toisaalta etuhan se alamäkenne suomalaiselle elinkeinoelämälle olisi.
Kyllä Osmo näyttää olevan alv-asioissakin pihalla kuin sulava lumiukko. Jos ns. vähävarainen menee kauppaan ja ostaa vähäisellä lompakollaan korotetulla alvilla olevan tuotteen, maksaa hän heti sen korotetun alvin ... ja odottaa vuoden verotuksessa olevien vähennysten " tuottoa ", jotka nekin saattavat olla kyseenalaisia muun verotuksen sotkuviidakossa. Hallitusohjelma pitää olla sellaista konkretiaa, jonka kirvesmies Matti Virtanenkin ymmärtää !
Miksi kuitenkin lähes koko alempaa keskiluokka olisi kurjistettu rajusti? Nuo vähävaraisten tukemiset ovat ennenkin osoittautuneet muutamaski euroksi kaikkein kurjimmille eli porvarivalehteluksi.
Goodbye vihreät. En kaipaa teitä. Kun elätte keskiluokan äänillä ja se huomaa olevansa katastrofin edessä, kun kaikki rahat menevät veroihin, että kannatuksenne romahtaa. Ei kukaan usko teidän yrittävän oikeasti parantaa perustuvaa.
Kunnioitan suuresti Oden näkemystä.
Tosiasia kuitenkin on, että tämän päivän ongelmiin on tultu juuri siksi, että joustamattomasti on pidetty kiinni omista eduista, harjoitettu vertailun ja kateuden lietsomista vuositolkulla.
Tällä lietsonnalla saivat äänensä vaaleissa niin demarit kuin persut. "Hyvät" periaatteet kaatavat kaikki mahdollisuudet, kun vasemmisto on niitanneet itsensä kiinni populistisiin termeihin, kuten tasavero.
Unohdetaan täysin juuri ne kompensaatiot, joista äänestäjistä 99 % ei todellakaan ymmärrä mitään, kun ei heille sitä ymmärrystä kukaan jaa vaan pimittää.
Arvonlisäverossa ei ymmärretä niitä mekanismeja, millä pienten palveluyrittäjien, ruoanostajien ja matkustajien ja suomalaisten etua puolustetaan. Muita keinoja ei ole tähän kuin arvonlisävero kompensaatiokeinoineen. Todellisuudessa se on vero, jolla kerätään rahaa ostovoimaisilta ihmisiltä, ja ostaessaan kallista he ovat vielä iloisia veronmaksajia!
Tietämättömyys on maailman palkka!
Saksa on kilpailukykyinen siksi, että Itä-Saksan integroinnin vuoksi siellä oli pakko unohtaa itsekkyys, eli siellä palkat ovat nousseet vain 30 prosenttia vuodesta 1995, Suomessa samaan aikaan 60 prosenttia. Tästä taas seuraa, että julkisen sektorin menot ovat kaksivuotisen kriisin aikana Suomessa nousseet toiseksi eniten Euroopassa, suuremmiksi kuin julkisesta sektoristaan kuuluisassa Ruotsissa - mutta Ruotsissa on kolmannes enemmän ihmisiä töissä julkisella sektorilla kuin Suomessa!
Kuka avaa tämän solmun?
Seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on panna uuteen uskoon koko sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä, ja veronmaksajilla pitää olla siinä enemmän sanomista kuin ulkomaisilla pörssiyhtiöillä!
Tähän juuri tarvitaan Oden älyä ja näkemystä hallituksesssa!
Kun on kyse valtiontalouden ja hyvinvoinnin pelastamisesta, on unohdettava kaiken maailman piiperrys- ja muut tikkupuheet.
On keskityttävä ihan olennaiseen.
Jos ei suuria rakenneuudistuksia tehdä, Kreikkaan voidaan muuttaa tästä kurdi- ja arabipakolaisten seuraksi.
Kysyt kuka avaisi solmun.Mieleeni tuli vanha tarina gordionin solmusta.Se oli zeuksen temppelissä sijainnut solmu.Hän joka sen pystyisi avaamaan,Hänestä tulisi kuningas.Tarinan mukaan Aleksanteri suuri löi sen miekalla poikki.Kukapa nyt on Aleksanterina suomessa.Luulen että Jutta se on.Ei nyt sentään kuningas,mutta pääministeri kuitenkin.Soini ja persut kehiin.Suuntaa pitää muuttaa.Eurooppa sopikoot omat vekansa itse.Politiikka ei saa olla mitä tahansa lehmän kauppaa pitkin maailmaa.Kyllä niitä tehdään riittävästi kotimaassa.Sama se mitkä puolueet on hallituksessa kunhan vaan ei;Kokoomus,vihreät,ja rkp. Mutta päivän selväähän on kaikille,että kansan tahto ja demokratia ei toteudu ilman persuja.Voi voi mitä tuskaa olisikaan Käteisen ja Stuppin istua neljä vuotta oudon orren alla oppositiossa.Sitä en usko,että jaksaisivat.Eiköhän herrat ole järjestäneet hyväpalkkaisen homman jostakin varalle.
Oiskohan vihdoin aika lopettaa lapsellinen leikkiminen aidosti vakavilla asioilla. Viimeinen parin uunista ulos -leikkiä on nyt harrastettu pari vuotta huonoin tuloksin.
Jos satuit lukemaan tuon sinua edeltäneen kommenttini, ihmettelen kirjoituksesi sisältöä. Maailmaa ei ole rakennettu Oden kaltaisille huippuälyköille, vaan siinä eläville kaiken karvaisille ja karvattomille.
Pitää elää maailmassa, jossa todellisuus on totta.
Ihmettelen, että Ode ei ole ottanut hampaisiinsa esim. KELAa. Se on Suomen nuorten suurin työllistymisen este. Miksi ? Jos nuori on päässyt kerran KELAn viidakon lävitsen saamaan edes peruspäivärahaa ja on saanut osa-aikaisen työn- edes. Hän joutuu soviteltujen päivärahojen viidakkoon pilkun puolikkaineen ja elämiseen tarkoitettu päiväraha viivästyy pahimmillaan jopa 3 kk. Onneksi on edes tuo matalapalkka, jolla saa edes vuokran maksetuksi. Kyllä siellä, minäkin Helsingin keskustassa asuneena, eletään kaukana reaalimaailmasta, vaikka samaa aurinkoa ja ilmaa hengitämme. Vihreät etenkin.
Mistä sinä päättelet, ettei Ode ole ottanut huomioon Kelaa? Oletko lukenut hänen kirjansa?
Kaikkia näitä poliittisia keskusteluja käydään näillä palstoilla ikäänkuin koko kansa olisi köyhälistöä - paitsi jotkut ääririkkaat.
Suomalainen todellisuus on kuitenkin se, minkä Juttakin hyvin tuntee: hyväpalkkaisuus.
Tuloerot eivät kapene energia-, kiinteistö- ja arvonlisäveroja/alkoholiveroa yms. rasvaveroja määräämällä. Ne syövät kaiken köyhiltä ja pienituloisilta. Vihreät tekevät kaikkea muuta kuin näiden asiaa ajavat. Menoja kasvattavat myös maahanmuuttokulut ja muut ilmasto- ja velkatalkoomiljardit. 6 puolueen neuvottelut ovat Suomen tuho. Ainoa mahdollisuus ovat PS ja jos demarit siirtyvt taas vaalilupaustensa kannalle muiden tapaan.
Juuri näin. Kun listaan lisätään mainittujen energia-, ilmasto- ja muitten hömppäverojen vaikutus työpaikkojen katoamiseen Suomesta, niin Kreikan tiellä ollaan ja tukevasti. Hyvinvointi syntyy vain työtä tekemällä ei avustuksilla.
Miltähän kansanatalouden luvut näyttäisivät, jos meillä olisi 400.000 (=työttömät ja "työkyvyttömyyselkkeellä" olevat) yksityisellä sektorilla lisää työllistettyjä ja palkkamme ja eläkkeemme olisivat sisäisen devalvaation myötä 10 prosenttia alemmat? Velat muuttuisivat saataviksi.
Niin ja virheet. Miksi he kiusaavat suomalaisia. Lähtisivät joukolla tavoitteittensa maahan, jossa ei ole yksityisautoilua ja ihmiset syövät heinää. Pohjois-Korea.
Onko nyt tiedotussulku avattu? Miksi luottaisimme Soininvaaran vakuutteluihin ja mainoksiin, jos kerran jotain salataan? Tiedotussulku taisi olla Kataisen valinta. Sitten väitetään, että Vihreät ja Katainen olisivat vähävaraismipien suurimmat ystävät ja tuloerojen kaventamista haluavat. Esittäkää nyt tarkat laskelmat ja se, kuka saa mitäkin. KAuniisti osaavat kaiki puhua. Koska poliitikkojen leipälaji on tunnetusti valehtelu, haluaisin tietää enemmän faktaa. Minusta näyttäisi siltä, että tässä nimenomaan on kysymys tasaveroriistäjien tinkimättömyydestä. Kuinka sellaisista saa köyhien ystävän? Vaatisin siis todisteita.
Minun veikkaukseni:
Elokuussa Jyrki ilmottaa, että nyt on hallitus kasassa ja se on kasa paskaa, eli kok, kesk, rkp, vihr ja jeesukset. Ennen joulua jeesukset jättävät hallituksen. Kreikassa on sisällissota ja Espanja joutuu hakemaan taloudellista apua muilta EU-mailta. Suomessa ihmiset vastustavat kiivaasti Espanjan auttamista, mutta Jyrki puskee sen läpi. Suomessa alkaa väkivaltaisia mellakoita. Zyskovitsi saa neljännen kerran turpaansa.
Ai niinkuin mielestäsi rasismissa on jotain toiminnan pyhittävää logiikkaa? Koska Katainen töpeksii Ben Z saa neljännen kerran turpaansa. Huolestuttavaa "ajattelua"..
Liittyi tämän aamun uutiseen. En minä sano, että niin pitäisi tapahtua. Äh, en nyt jaksa vitsejäni aamutuimaan selittelemään.
Oh oi Olematon Isä Taivaan, anna tämän Helenan prohveetion toteutua!!!! Saisko vielä Soininvaarakin muutaman kerran...
En ymmärrä, miksi Saksassa siivojienkin palkat ovat puolta isommat kuin Suomessa - ja vuokra-asunnot puolta halvemmat kuin Suomessa? Miksi ruoka Saksassa on paljon halvempaa?
Suomessa kunnan talot on jo rakennettu, mutta vuokraa pitää maksaa järjettömiä summia - myös kaupungin vuokra-asunnoissa, ei pelkästään yksityisellä puolella.
Jos huoltomies on käynyt vuoden aikana kerran tai pari katsomassa vesimittaria, tämä ei voi olla syy ylikorkeisiin vuokriin.
Kirjoitat vähän, mutta asiaa. Peruskysymys on juuri MIKSI? ....tähän tultu. Kyllä Saksassakin rikkaita riittää, mutta kukaan työtätekevä ei ole köyhä.
Tässäpä mielenkiintoinen kysymys. En nyt puhu niinkään siivoojien palkoista, jotka pääkaupunkiseudullamme ovat hyviä, kun tekijä on pystyvä ja suomalainen, vaan vuokrista.Miksikö suomalainen: eikö vastaus ole selvä?
Enkä pelkästään niistäkään.
Tiedätkö Sinä KJ, miksi esim. Berliinistä voi ostaa loistoasunnon hinnalla, jonka esim. Töölöstä saa maksaa kaksiosta vanhassa talossa?
Tässä kohtaa kirjoitan toteaman " tietoa on", siis suoraan Berliinistä.
Jos et Sinäkään tiedä, keneltä viisaalta rohkenisi kysyä?
Ja kuka välittäisi vastata?
Vastaisiko Soininvaara?
Siivoojan palkat ovat naurettavia - oli ulkomaalainen tai suomalainen. Olin siivoojana 80-90-luvulla lukioaikoina. Tuolloin sai kk-palkka, joka oli lähes sen verran kuin yrityksen alimmat palkat yleensä.
Kun on tullut siivousfirmat, palkat laskivat 20-30%. Ei ole kk-palkkaa helposti, vaan tuntipalkkaa. Alueet ovat kasvaneet järjettömästi (varmaankin 50% entisistä hyvistä ajoista). Nykyisinhän termi on 'siistijä', mikä kertoo siitä, ettei työtään voi tehdä hyvin.
En ole enää siivooja, vaan matalapalkkaisessa duunissa korkeakoulututkinnon suorittaneena. Saksalainen ystäväni sanoi elämäntilanteestani:
- siivoojat saa tuollaista palkkaa Saksassa (n. 2000 €)
- vuokran määrälläsi (680 €) Saksasta voisi vuokrata luksusasunnon (minulla kaupungin 2h ei lähelläkään keskustaa). Hän on vuokrannut kokonaisen talon puolet halvemmalla opiskeluaikanaan. Suomessa ok-talon vuokra 1200-2000 €... Nykyisestä Munchenin keskustan omistusasunnostaan (4h + kk, iso parveke) hän saisi muistaakseni 400€ vuokratuloja/kk, jos vuokraisi sen jollekin.
Kukaan ei reagoinut.
Mielenkiintoista!
Keitähän tässä EU-hommassa nyt vedätetään?
On kaiketi siellä muutama maamme edustajakin, mm. ns.Isä Mitro.
Paljon onkin saati tietoja EU:n ongelmista häneltä ja kollegoilta!
Onko siis niin, että me kansalaiset vain ihmettelemme ja tietoa ei tule?
Täytyy muistaa, että tässä puhuu maan oikeistolaisin poliitikko ja itsensä profeetaksi ylentänyt alisuoriutuja.
Kuinkas osmo hyvittää verovähennyksin alv:n noston työttömille toimeentulotuen saajille?
Jos se kompensoidaan, niin miksi se pitää sitten tehdä? Alv. näkyy heti kukkarossa, verovähennys...joskus tai ei milloinkaan.
Nuorten orjuuttaja ja köyhien vihollinen nro 1 on elementissään!
"Täytyy muistaa, että tässä puhuu maan oikeistolaisin poliitikko ja itsensä profeetaksi ylentänyt alisuoriutuja."
Paras lukemani määritelmä Jussi Halla-Ahosta.
Oletko kateellinen Halla-aholle? Hänellä on perusteltuja ajatuksia, muilla kermamössöä. Hän tuskin haluaa profeetaksi Muhammedin tavoin? heh...
Kuinkas Osmo hyvittää? Toimeentulotuen nostamisella ja sen verotuksen poistamisella, kenties takuutulolla takuueläkkeen jatkoksi, ja muitakin keinomekanismeja riittää.
Miksiköhän: nuoret ovat "orjuutettuja", mutta kuitenkaan kukaan tuntemani nuori EI ole?
Kyllä Pohjan Akka näyttää olevan todella " osmoosin " sokaisema. Hän käytänössä ei tiedä mitään muuta kuin teoreettisen hölynpölyn. Vihreiden ymmärrys ruohonjuuritason ja kirjoihin kirjoitettujen teesisen välillä on ammottava todelisuuteen verrattuna. Vihreät olivat hallituksessa, ydinvoimaa lisättiin ja eriarvoisuus kasvoi- mitä on vihreys ???
Vihreiden toiminnassa näkyi juuri se, että sieltä puuttui Osmon järki.
Sinnemäki oli surkea puheenjohtaja ja vielä surkeampi työministeri.
Puheenjohtaja vaihtuu ja Soininvaara tulee hallitukseen.
Puolueen kannatusluvut ennakoivat jo tämän.
Voisi olla hauska ohjelmanumero katsoa Soininvaaraa ja Pohjan akkaa poistamassa toimeentulotuen verotusta. Seuraavaksi voisitte käydä eetterin ja flogistonin kimppuun ja määrätä tapporahan yksisarvisille.
Demarien suurin virhe oli ottaa eilispäivän ay-jyrät neuvotteluihin ("pakkipariksi" joku lehti Heinäluomaa ja Ihalaista kutsui). Vanhoilla SAK-menetelmillä ei tässä päivässä enää tulla toimeen.
Jutta laski väärin, Heinäluoma yllytti, mutta Jutan moka.
Demareiden ay-jyrät inhoo persuja kun ruttoa, tämä kannattaa muistaa. kun näitä vaihtoehtoja laskeskellaan.
Mitenkä se Osmo Soininvaara kompensoi minulle veroissa? Minun eläke on noin 10 000 euroa vuodessa. Siitä minä maksoin viime vuonna 8 % veroa ja helmikuussa se veroprosentti nousi 10 %. Minulle tuli eläkkeeseen korotusta 0,4 %. Se teki 60 senttiä kuukaudessa lisää tuloihin. Toinen korotus minkä sain oli lapsilisään 40 senttiä. Sain siis euron verran lisää kuukaudessa rahaa. Tosin minun vuokra nousi yli 30 euroa, samoin sähkölasku ja ruoan hinta. Mitään kompensointia ei ole tullut. Mitään toimeentulotukia ei makseta, pakko vaan yrittää kitkuttaa yksinhuoltajana tällä tavalla. Nyt jos te vielä puhutte kuten Sinnemäki nauratti vaalipuheissaan että ollaan näitä energiaveronkorotuksia köyhille kompensoitu, tulkaa oikeaan elämään tutkimaan näitä asioita.
Tämä on käsittämätöntä että teille ei toella mene jakeluun se ettei veroja voida köyhille kompensoida. Kuulitko? Se on täysin mahdotonta.
Sunna! Kyllä se niin vaan on että rikkaat ja verot kansan verta juovat.
Soininvaaran sekoilua:
"Hallitusneuvottelut kaatuivat todella pieneen eroon. Kyse oli verotuksesta. "
Eduskunnalla ei ole MITÄÄN muita tehtäviä, kuin päättää kahdesta asiasta: Lainsäädännöstä ja verotuksesta.
Pieni ero?
Käsittämätön tilanne todellakin.
Suomen energiankäytöstä 70% on tuontienergiaa.
Sähköä reilut 80 000 GWh josta ydinsähköä ~35 000 GWh
Vesivoimaa 12 000 GWh vuodessa.
Tuonti yhteensä noin 15 000 GWh.
Viime talven lumet haihtuivat pääosin taivaan tuuliin.
Tarvittaisiin viikkojen kaatosateet vesialtaiden täyttämiseen.
Tarjolla on lisää lainaa tuulimyllypuistojen pykäämiseen.
Hallitus"neuvottelijat" jaarittelee semantiikasta.
Valtakunnan päämediat keskityy äänivyöryn saaneen
puolueen mollaamiseen. Ei hyvältä näytä.
"Tasavero" on mantra joka estää järkevän sosiaalipolitiikan. Jollain tavalla varat on kerättävä ennenkuin ne jaetaan. Varojen keräämiseen alv on kätevä ja paljon neutraalimpi tapa kuin yleensä ymmärretään.
Tulonsiirtojärjestelmä on aikojen saatossa muodostunut liian monimutkaiseksi semminkin kun siihen liittyy vielä ulkoparlamentaarinen kakskanta. Monimutkaisuudesta johtuen aina joku katsoo kärsivänsä kun tehdään muutoksia.
Tulonsiirtojärjestelmämme yksinkertaistaminen on ollut mm. Osmo Soininvaaran arvokas päämäärä, mutta sen työn eteen mm. vasemmistoliiton säpisijät ja ay-liikkeen poliittisen siiven kellokkat asettavat sarjassa juoksumiinoja, laulukuoronjohtajanaan maisteri Urpilainen, joka toimensa saadessaan itse luuli edustavansa keskituloisia, vaikka olikin hyvätuloinen maailmaa halaava opettajatäti. Toimeentuloa vaan kaikille!
Sepä se - ALV kurittaa varakkaita, se voitaisiin vielä enemmänkin kohdistaa "ylelliyyskulutukseen" jolloin opettajatarkin joutuisi valitsemaan viimeisen pariisilaismuodin ja jonkun suomalaisen yrityksen osakkeiden välillä. Parasta (suomalaisen) työttömyyden ja köyhyydentorjuntaa.
Tuollanen rupusakki tyhmää porukkaa.Tälläset määrää suomen asioista.Mensan testeihin kun joku uskaltais mennä,niin idiootin tasolla olisivat.Ja sehän oli idi aminin veli.Miten lapselliselta alkaa vaikuttaa,ihan kuin hiekkalaatikko hommaa.On kamalaa ajatella,että todella päättävät meidän asioista.Käteinen ei voi käsittää ettei hänestä tulekkaan pääministeriä.Kun keskusta kusee hunajaa, päästessään taas kalifiksi.Kuten eilen kirjoitin aamulla.Irtotukka vihjaisi siitä jo silloin.Tämä on silti hyvä.Sillä lopullisesti keskusta putoo tuollaisen päätöksen myötä pienten puolueeksi.Siis jos se on myönteinen.Mutta ajatella, että se pieni enemmistö voi kuihtua vähemmistöhallitukseksi.Koska Mari ensimmäinen suuresta,Sekä hänen ylpeästä kuningatar luonteestaan kalifina,eivät tykkää vihreiden naiset.Eikä sitä tiedä vaikka suuresta hallitushalustaan huolimatta kristuksetkin lähtisi.Heikot on eväät.Mutta käteiselle muu ei riitä,saati tuppille.Poistuvat kesälomien jälkeen kuvioista jos näin käy että Jutta jatkaa.Sekä saa hallituksen kasaan persujen kanssa.Heistä ei ole miestä enää tässä vaiheessa oppositioon istumaan.Eurooppa hajoaa etelän osiltaan sekamelskaan joka tapauksessa.Joten niin tai näin käteiseleltä ei "hauskuus"lopu.
Hyvä Soininvaara,
lausuntosi vaikutti rehelliseltä ja uskottavalta.
Mutta tämä draama, jonka me kansalaiset nyt näimme, kirvoitti monensorttisia tunteita: eritoten syntyi suoranainen raivo siksi, että nämä öykkärit teeskentelevät ajavansa suomalaisten etuja. He ajavat joidenkin teoreettisen " kentän " etuja ja omanlaistensa tovereiden.
On etovaa nähdä, kuinka kaikki puolueet ovat kuin hyeenoja.
Päähyeena on kaiketi E. Heinäluoma, joka ei aja suomalaisten asiaa, vaan SAK:n asiaa.
Katainen pelaa jotain peliä, joista suomalaiset eivät pidä.
Tekee mieli sanoa: että kehtaattekin.
Kyseessä on nyt kansakunta, ja te pelatte pelejänne.
Demarit,perussuomalaiset,keskusta,vasemmistoliitto ja kristilliset olisi kohtuullinen vaihtoehtoto nykyiselle eriarvoistamispolitiikalle.
Samalla hallitusohjelmaan tehtäisiin kansallisen turvallisuutemme kannalta välttämätön moraalilinjaus
http://mikkolahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/74089-hallitusohjelman-moraal...
Aivan mutta monilla on pidätysprosentti korkeampi että tuo määritelmä ylittyy. Asia kyllä korjataan lopullisessa verotuksessa.

Kommentoi 107 kommenttia