Osmo Soininvaara Vihreiden ehdokkaana Helsingissä

Poimintoja hallitusohjelmasta

Asuntolainan korkovähennystä pienennetään vuonna 2012 15 %:lla ja kahtena seuraavana vuonna 5 prosentilla. Poliittinen matematiikka menee niin, että vuonna 2014. :)   (+150 M€)

Olisi voitu alentaa enemmänkin, mutta hyvä näinkin.

Kotitalousvähennys heikkenee niin, että korvattavien menojen maksimi laskee 3000 eurosta 2000 euroon :( ja korvausprosentti 60 prosentista 45 prosenttiin :) . (+150 M€)

Korvausprosentti on ylimitoitettu, mutta korvattavien menojen alentaminen alentaa työllisyyttä.

Sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksujen alv nollasta yhdeksään prosenttiin L (+83 M€)

Tämä on suonenisku lehdistölle. Pienellä kielialueella ei pitäisi tehdä tällaista.

Turpeen veron korotus 20 m€ :)

Maatalouden energiaveron palautuksen heikennys (20€) :(

Windfall-vero +170 M€ :)

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olisi voitu ottaa paljon enemmänkin. Mutta aikaa ehti kulua liikaa.

Energiavaltaisen teollisuuden energiaverot palautetaan lähes kokonaan leikkurin avulla. Tämä ei ole ilmastopolitiikan kannalta mikään ongelma, koska kyse on päästökauppasektorista. Rahaa tulee ikävä.

Liikenteen polttoaineiden vero + 250 m€ :(

Vihreät eivät tätä halunneet, koska meillä olisi ollut parempia haittaveroja, mutta meillä on vain kymmenen kansanedustajaa.

Harmaan talouden torjunta +300 M€ J:)

Sitten vielä ne keinot.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Hallitusohjelman liitteissä löytyy Kokoomuksen ja SDP:n eurosopimus. Se tullaan repimään muutaman viikon sisällä. Suomi tulee tukemaan Kreikkaa ilman vakuuksia, eikös vaan Osmo?

Käyttäjän ryyti kuva

Sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksujen alv on kulttuurivihamielinen teko. Nyt jo,tiedän,pienituloiset eivät pysty tilaamaan kalleuden takia sanomalehtiä. Tosi paha juttu. Lisää myös omalta osaltaan kirjastojen menoja (lukusalit).

Törkeää sanon minä.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Ihmisethän katsovat kuitenkin televisiota. Tämän veron voisi nostaa aivan hyvin vaikka 15%. Hesarin kaltaisia roskalehtiä ei pidä verovaroin tukea!

Käyttäjän gagarin kuva

Mitä helvetin "tukemista" se on, jos verotetaan vain "vähän"?

Sitä paitsi sanomalehdet maksavat voitostaan tasan tarkkaan saman yhteisöverokannan mukaan kuin muutkin yritykset.

Käyttäjän ryyti kuva

Pertti,
Esimerkiksi minulla ei ole televisiota. Tosin katson televisiota jos sellainen sattuu olemaan jollakin kotonaan. Joten olen kai vielä ihminen?

^Samaa mieltä, HS ja muut roskalehdet olisi pitänyt laittaa kunnon 23%:n verolle!

Lehdethän saavat paljon tukia mm. jakeluavustuksia.

Samoin olisin laittanut viihde- ja kulttuuritilaisuuksiin täyden ALVin, nehän ovat melusaastetta ja niissä roskataan aivan helvetisti eli eräänlaista ympäristösaastetta.

Käyttäjän Tronic kuva

Jos paperille painetut lehdet eivät enää kykene kilpailemaan netin kanssa, on niistä aika yksinkertaisesti ajanut ohi, eikä vanhanaikaista julkaisutapaa pidä väkisin ylläpitää. Varsinkaan kun koko maasta ei enää tunnu löytyvän sellaisia julkaisuja, joita haluaisi lukea ilmaiseksikaan, paitsi ehkä Aku Ankka vessalukemisena.

Haista ite Aku Ankkasi.
Tai Kaj Stenvallin Aku Ankan kuva seinälle.
Sama firma HS kustansi Aku Ankan silloin kun piti saada amerikkalaista tuulahdusta Kekkosen Suomeen 1940-50 luvuilla.
Nyt en voi enää tilata tätä tuulahdusta, maksaa liikaa.
Se on nyt loppu se.

Muistaakseni puolueitten maakuntalehdet saavat puoluetukea.
Opiskelin joskus lehdistö- ja tiedotusoppia Treella, ja riippumatonta lehdistöä tai tiedonvälitystä ei ole olemassakaan.
Hesaria ei ainakaan tarvitse ajatella riippumattomaksi, kun sen otsikoita lukee. Eilisen päivän uutisten taustoja.
On siinä kuitenkin, joskus menee päivä lukiessa.

Jos hallitus halua kuristaa Hesarin henkihieveriin, kannattaisi kyllä aloittaa näistä Me naiset, tai Eeva.
Kyllä nämä naistenlehdetkin vielä kukkivat. Lisää vain kristallisia rannekoruja tilaajalahjoiksi. Niissä ei medialukutaitoa tarvita.

Käyttäjän Tronic kuva

Divareista tai roskalodjuista löytyy Ankallisaarteita halvalla, ehkä parempiakin kuin uudet. Olkkarin seinällä on jo Don Rosan omakuva, jonka hän ystävällisesti minulle piirsi. En kaipaa Kaj Stenvallin töitä edes sinne vessaan.

Don Rosan omakuva on varmaan hiano.

Käyttäjän gagarin kuva

"Vanhojen hissien korjausavustukset" - 15 miljoonaa euroa!
(Ei ihme, että säätytalolla vierähti kotvanen...)

Käyttäjän Shemu kuva

Kun ei sitä ALV:a nostettu, jossa 1% olisi merkinnyt 700 miljoonaa ja 2% 1,4 miljardia euroa, on verot kerättävä pienistä puroista.

Moni unohtaa ALV:n devalvaation kaltaisen vaikutuksen. Se kun nostaa myös tuontituotteiden hintoja, mutta ei vaikuta vientituotteiden kustannuksiin. ALV:n nostolla olisi olut vaihtotaseeseen positiivinen vaikutus. Tästä on hyvä esimerkki muutaman vuoden takaa, kun UK ensin laski ja sitten joutui nopeasti nostamaan ALV:a.

Näin on.
Demarit teki populistisen silmänkääntötempun, jonka seurauksena kaikkein eniten kärsivät liikenteen ym. uuden verotuksen vuoksi ne pienituloiset työssä käyvät, yritteliäät ihmiset, joihin työttömien ja syrjäytyneiden pitkien työmatkojen takaa toivotraan siirtyvän. Paha isku väärään ihmisryhmään!

Kuntaveron kautta (tasavero kaikille niille, joita perusvähennys ei koske) sitten se yläpään progressio jää hyödyntämättä pahasti verrattuna alvin nostoon.

Käsittämätöntä typeryyttä!

Toivottavasti Yhteiskuntarauha säilyy kun SDP sai kammettua itsensä
Hallitukseen.
Kun Valtio on Velkainen on pienituloisille Rahanjakaminen vain Köyhyyden
laajentamista.
Siis verrattavissa pakkasella lahkeeseen laskemiseen.
Olen itsekin pienituloinen ja Hallituksen toimet
johtavat pitemmällä tähtäimellä vain yksittäisen pienituloisen aseman heikentymiseen.
Poliitikot ovat asemassa jossa voivat laittaa leviäksi toisten ansaitsemia rahoja ja juuri siksi Palkansaajan tulisi itse saada enemmän päättää mihin ansaitsemansa Rahat käyttää.
Kun Työstä jää Käteen vain soppatili Vauraus ei lisäänny.Mutta valmiit
Verotussuunnitelmat pitävät huolen kyllä Byrokratiankasvusta.
Siksi kannatan Kulutuksen verottamista.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Helsingin Sanomat kertoo, että valtion omistajaohjausasiat olisivat vihreän ministerin vastuualuetta. Jatkuuko esimerkiksi VR:n ”ohjastaminen” Häkämiehen kaudella harjoitetulla salailulinjalla? Poliittisen ”kulttuurin” mukaistahan tuo valitettavasti olisi.

http://www.rautatiematkustajat.fi/Pj035.htm
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/suut-tukkoon-ja-rahat-ra...
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/S%C3%A4%C3%A4tytalon+rautaesirip...

LVM:n puolestaan pitäisi pitää myös (rautatie)matkustajan puolta, vaikka aspekti on näihin päiviin asti loistanut poissaolollaan valtionhallinnossa. Tuokohan Arhinmäen puolue tullessaan uusia ajatuksia?

Terveisin Kalevi Kämäräinen
http://www.rautatiematkustajat.fi

Ei hyvät ihmiset omistajaohjausta Sinnemäelle!

Tai sitten on ajateltava, että virkamiehet osaavat joka tapauksessa hoitaa asiat.

Käyttäjän helihamalainen kuva

Sitten on näitä laadullisia leikkauksia:

yleinen (sukupuolineutraali) avioliitto
samaa sukupuolta olevien ulkoinen adoptio-oikeus

Varmasti teistä tykätään Helsinki Pridessä.

"Harmaan talouden torjunta +300 M€ J:)

Sitten vielä ne keinot."

RKP:hän on jo ilmoittanut että harmaata taloutta ei saa torjua!

http://fifi.voima.fi/tiedostot/harmaa_talous250511.pdf

(Oikeasti, eikö nyt ois tuhannen taalan paikka etsiä se kuuluisa pätkä selkärankaa sieltä vellin seasta ja nostaa RKP:n ja KOK:n mafiansuojeluohjelmaa vähän tapetille?)

"Pienellä kielialueella ei pitäisi tehdä tällaista." Mutta Hesarin omien pakinoitsijoiden mukaan koko Suomi on vain myyttinenn konstruktio, jolla ei ole sijaan nykymaailmassa. En tosin tiedä tarkoittavatko kieltä, maata vai kansaa?

Täysi 23% ALV plus haittavero sellaiselle p****lle.

Kaikki painettu sana samalle veroviivalle siis = 9%. Se olisi johdonmukaista.

Todellisuudessa lehtien irtonumeromyynti kuuluu yleisen 23 % arvonlisäveron piiriin - mikä mielestäni on ihan ok -, mutta ostettu kirja alv. 9%.

Ja kun sisältä ostaa ilman paperia, niin vero on 23%.

Ihan perusteltua kysyä, miksi näin on.

Käyttäjän Taksari kuva

Mitä ihmettä edes sanomalehdillä tekee kun internet on käytössä, köyhät lukevat lehdet muutenkin kirjastossa. Kun kerran polttoaineveroja ja lämmityskuluja(kummatkin välttämättömiä, toisin kuin lehtitilaukset) on varaa nostaa entisestään, ei julkisenliikenteen verokanta ole liikaa lehdistöltä, ruuan verokanta olisi ehkä silti oikeampi taso. Liikenne maksaa kuitenkin moninverroin veroa polttoaineessa. Suomessa julkisen kumipyörä liikenteentukia ei edes ole, liikenne maksaa aina enemmän veroja kuin mitä saa valtiolta ostoliikennettä, tms.

Käyttäjän Taksari kuva

Turpeen veron korotus 20 m€, on typerää. Turve on kotimaista, toisin kuin kivihiili, joka on sen vaihtoehto. Taas yksi 20 miljoonaa ilmastouskonnon palvontamenoihin, vaikka ilmastojumala olisikin olemassa ei tällä ole mitään, yhtään mitään vaikutusta ilmastoon, pelkästään kauppataseeseen, kivihiilelle se vero olisi pitänyt laittaa.

Käyttäjän MikaAntero kuva

Jotenkin hassua kun ihmiset, varsinkin täällä internetissä, uskovat että olemme itsenäisiä. Taloudellinen integraatio on ollut käynnissä niin kauan kuin on ollut pankkeja, joten on aivan turha kuvitella että Venäjän bizneksiä tässä alettaisiin karsimaan.

Olemme orjia. Emme poliitikkojen, vaan yritysten.

http://www.youtube.com/watch?v=VD_3sUVU3FQ

Käyttäjän Taksari kuva

Valtion menot ovat 50 miljardia, ilman korkoja n. 35miljardia. 5% säästö kaikissa menoissa tekee saman kuin 2% Alv korotus, ilman ensimmäistäkään haittaa. Mitä ihmeen haittaa voi 5% höyläämisestä olla? Jos halutaan minimitukia nostaa 6%, niinkuin halutaan, ja se on perusteltuakin, niin leikataan koko summa esim. kehitysavusta sen 5% yleispienennyksen lisäksi. Monista valtion menoista voisi kohtuullisella tehostamisella leikata enemmänkin. Veronkorutukset pitäisi olla viimeinen pakkorako, kun muuten ei selvitä. Ihanko oikeasti me tarvitsemme kaikki 4-500 000 byrokraattia pitämään huolta itsestämme, eikä esim 200 000 byrokraattia riittäisi?

Mitkä ihmeen korot olisivat 15 miljardia?!?!

Ei 5% höyläämisestä kaikista menoista olisikaan mitään haittaa, jos sen voisi tehdä keskimääräisesti, eli minulta ei höylättäisi mitään, mutta naapurilta höylättäisiin 10%!

Käyttäjän JohannesAaltonen kuva

"Liikenteen polttoaineiden vero + 250 m€ :(

Vihreät eivät tätä halunneet, koska meillä olisi ollut parempia haittaveroja, mutta meillä on vain kymmenen kansanedustajaa."

Olisiko Vihreiden kannattanut tehdä edellisissä hallituksissa sellaista politiikkaa, ettei sitä 30% ja 5 paikan tappiota olisi näissä vaaleissa tullut?

Kuka rehellinen ihminen oikeasti äänestää City-Vihreitä, jotka käyvät viettämässä iltaa teollisuuden lobbareiden kanssa kansan laskuun?

Käyttäjän petrisalo kuva

Toivottavasti saamme hallitusohjelman paikkansa pitävän version pikaisesti julkisuuteen.

Vihreiden hitsautuminen kansallisen korporatismin kovenevaan ytimeen ei enää yllätä. Pakolla ajettavassa EU-liittovaltiossa on avautumassa todellinen virkanimitysruletin jättikasino.

Lauri Gröhn nimesi US Puheenvuorossaan aiemmin hallitusohjelman realistisesti riitelynestoasiakirjaksi. Ja hyvä niin, että jonkinmoiset raamit hallitukselle on olemassa.

Ydinvoimasta sen verran, että jos kolmas hakija, jolle lupaa uuteen ydinvoimalaa ei myönnetty vuoden 2010 riittauttaa asian, niin lupa on pakko myöntää. Muuten EU-kilpailulainsäädännön ja markkinaoikeuden velvoitteita on rikottu.

Poiminta hallitusneuvottelujen uutisvirrasta:

Yle 14.6.2011 -Vasemmiston työelämälinjaukset sivuraiteille

"Ay-taustainen Yrttiaho on alusta asti arvostellut vasemmistoliiton hallitusintoa. Hän lähti kuitenkin mukaan, kun puolue kaipasi työelämän asiantuntemusta hallitusneuvotteluihin. Lopputuloksesta on kuitenkin hänen mielestään tulossa pannukakku.

- Hallitusohjelmaan ei ole tulossa ainuttakaan vasemmistoliiton tai SDP:n työelämälinjausta. Kaikki tärkeät asiat haudataan tai siirretään kolmikannan ratkaistaviksi, Yrttiaho valittelee."

Ja kun sosiaali-ja terveysministeri tulee kokoomuksesta sekä oikeusministeri rkp:stä, niin perustuslain vastainen toiminta Suomessa jatkuu. Vakuutusyhtiöiden lobbaus on taas kerran onnistunut täydellisesti. Vai pitäisikö sanoa ostotoiminta?

Suomi jatkaa siis lännen johtavana ihmisoikeusrikosvaltiona.

Mitäkö tarkoitan?

← Suomihan on jääkiekon maailmanmestari 2011
Vaalirahoittajat 2011 ja Euroopan velkojen verkosto →

Hallitusohjelman tekijät 2011
Lähetetty toukokuu 20, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0

"Helsingissä tänään perjantaina, 20.5.2011, käynnistyneet hallitusohjelmaneuvottelut ovat kaikilta osin mielenkiintoiset. Itseäni ainakin kiinnostaa tietää, kuinka paljon vaalirahoittajia istuu taas sorvaamassa hallitukselle ainakin nimellistä työohjelmaa.

Vaalirahoittajien läsnäolon tunnustaminen on mielestäni tärkeää, koska heidän intressissään on myös vahtia sitä, että hallitusohjelmaan ei päädy missään nimessä heidän asemaansa heikentäviä ohjelmakohtia. Kuten aiemminkin on tehty.

Otan esimerkin lakisääteisten eli pakollisten vakuutusten alueelta."

http://suomi2017.wordpress.com/2011/05/20/hallitusohjelman-tekijat-2011/

Muuten. Olen linkin takaa avautuvan Suomi-kuva suhteen mielelläni väärässä.

Asuntolainan korkovähennys pitäisi muuttaa perustuvaksi hankitun asunnon neliömäärään/asukas.
Se voitaisiin määrittää niin, että se hillitsisi ylisuurten omakotitalojen rakentamista ja turvaisi vähätuloisten oman asunnon hankintaa.

Mikä on ylisuuri omakotitalo?

http://www.tilastokeskus.fi/til/asas/2010/asas_2010_2011-05-24_tau_002_f...

En tarkoita, ettei saisi rakentaa niin suurta taloa kuin ikinä kykenee, mutta jos kykenee linnan rakentamiseen, ei tarvinne siihen lainkaan yhteiskunnan verotukea.

Voitaisiin rajata asuntolainan korkojen täysi verovähennys edelleen omakotitalolle vaikkapa 30 neliöön asti asukasta kohden, kerrostaloasunnossa johonkin 24 neliöön asukasta kohden - kokoja enempää miettimättä, mutta periaatteena.

Harmaan talouden torjunta lasketaan plussaksi.

Paljonko on varattu valvonta- ja tarkastuskustannuksiin?

Käyttäjän mikaelkuunwalo kuva

Sanomalehdet voi lopettaa mielenterveydelle haitallisena propagandana!

Itse harkitsen vakavasti siirtymistä pois järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä.

RKP ja Kokkare-paskakikkareet suojelevat harmaan talouden rikollisia edelleen.

Kiinnostavaa!

Kertoisitko, mitä käytännön elämässä tarkoittaa siirtymisesi pois järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä!

Maassamme asuu jo tuhansia laittomia siirtolaisia, sinne sekaan vaan:

Mm kaikkien verojen ja veroluontoisten maksujen maksamatta jättäminen (ennakkoverot, tv-maksut, parkkisakot, terveyskeskusmaksut ymv.). Työnteko ja ansainta kokonaan harmaalta sektorilta. Osoitteeksi poste restante, ei muuttoilmoitusta, ei henkilöpapereita, ei luottokorttia, ei kokoomuksen äänestämistä, ei kertausharjoituksia, ei elatusmaksuja, ei satelliittipaikanninta, ei viranomaismerkintöjä jne...

Arto Paasilinnan kirja 'Jäniksen vuosi' käy alkeisoppaasta aihepiiriin.

Jostain syystä Osmo Soinivaara ei halunnut mainostaa tätä vihreiden saavutusta: "Selvitetään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa".

Vain vihreät ovat kannattaneet kansalaisten auton sijaintia ja liikkeitä 24 tuntia vuorokaussa valvovaa, ja tiedot tallentavaa satelliittipaikannusta, joka on kuin suoraan Aldous Huxleyn ja Georg Orwellin kauhumaailmoista.

Ajatusta alunperin kannattanut liikenneministeri Anu Vehviläinen (kepu) muutti mielensä, muun muassa siksi, että järjestelmä loukkaisi törkeästi kansalaisen oikeutta yksityisyyteen. Vihreissä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kunnioitus on perin vähäistä.

Toivottavasti tuleva liikenneministeri Paavo Arhinmäki ymmärtää esityksen kammottavuuden, ja jättää asian selvitykseksi.

" Ajatusta alunperin kannattanut liikenneministeri Anu Vehviläinen (kepu) muutti mielensä, muun muassa siksi, että järjestelmä loukkaisi törkeästi kansalaisen oikeutta yksityisyyteen. Vihreissä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kunnioitus on perin vähäistä. "

Matkakortin käyttäjien kulkua seurataan myös, mutta ei sitä ole tähän mennessä koettu ongelmaksi.

Tuomas Taivasaho:
"Matkakortin käyttäjien kulkua seurataan myös, mutta ei sitä ole tähän mennessä koettu ongelmaksi."

On. Tietosuojavaltuutettu puuttui jo vuosia sitten matkakorttien tietojen tallentamiseen, ja kielsi sellaisen tallentamisen, jossa näkyy henkilöllisyys.

Sitä paitsi, jos meidät on jo nyt altistettu isoveli-valvoo systeemeille, onko se peruste lisätä niitä?

Käyttäjän Tronic kuva

Häiritsee tämä kun valvontajärjestelmistä annetaan aina kunniaa Orwellille, joka oli teknologiakammoinen, eikä osannut luoda realistista kuvaa valvontajärjestelmästä. Sanotaan, että Orwell oli optimisti, mutta ehkä olisi oikeammin sanoa hänen olleen mielikuvitukseton.

Todellinen isoveli ei perustu kansalaisia jatkuvasti tarkkaileviin valvojiin, vaan valvontaa tehdään vain satunnaisesti, kohteen tietämättä. Seurantatietoja voidaan myös varastoida pitkiä aikoja ja sitä kautta satunnaisvalvonnassa kiinni jäävän historia voidaan penkoa perinkotaisin. Eräs sovellus varastoinnille on hakujen teko suuresta datamäärästä. Voidaan esimerkiksi etsiä matkapuhelimien sijaintitietojen perusteella valtiolta salassa kokoontuneita ryhmiä (kone selvittää ihmisjoukon, jonka puhelimet ovat usein tavanneet toisensa eri paikoissa).

Autojen GPS-seuranta tietysti on isovelimielessä kohtuullisen turhaa jo siitä syystä kun ihmisillä lähes aina on tuo seurannan jo mahdollistava kännykkä mukanaan. Uskoisin tälle löytyvän enemmän sovelluksia esim. ylinopeuksista sakottamisessa ja merkittävin hyötyjä löytyy takuulla järjestelmän toteuttajista (laitteisto, teleoperaattori, palvelu), sama kuvio siis kuin tuntipohjaisessa sähkömittauksessa, siis. GPS-järjestelmän toiminta on myös helppo estää, eikä valtio voi osoittaa, että toiminnan estyminen on ajoneuvon omistajan tekosia.

Orwellin tarinan päähenkilön tehtävänä on muokata vanhoja lehtikirjoituksia Puolueen kannalta edullisemmiksi, ikään kuin sellaiselle olisi mitään tarvetta. Kansa kun unohtaa uutiset hyvin nopeasti - enää ei ole mielessä se missä "asennossa" Soini oli menossa hallitukseen tai mitä sanottiin Kreikasta vuosi sitten. Riittää kun kerrotaan uudet faktat, mitä niitä vanhoja muokkaamaan...

Huomattavasti Orwellin ilmiselvää dystopiaa pelottavampi voisi olla "hyvinvointiyhteiskunta", jonka kansalaiset aidosti kuvittelevat olevansa hyvässä asemassa, kunnes lukijalle alkaa hiljalleen paljastua yhteiskunnan todellinen luonne. Kertokaa ihmeessä, jos on hyviä kirja- tai leffasuosituksia... Tulee mieleen lähinnä Demolition Man ja Minority Report, jotka tosin ovat vielä kaukana kaipaamastani tummasta trilleristä.

Käyttäjän Paranova kuva

On selvää, että kansallinen (yritykset, yhteisöt, maatalous, liikkeen yrittäjät, jne.) verotuksellinen tulo & yksilön työtulo on talouden peruskiviä. Mitä muita selkeitä tuloja voisi olla?

Käyttäjän Savolax kuva

Vihreät ympäristöministerinä -> kehä3:sen ulkopuoli julistetaan luononsuojelualueeksi ja laitetaan kakkavero sillä alueella asuville...Suositaan kaikkialla muualla tuotettua ruokaa koska se on halvempaa (mutta ei terveellisempää) eli ajetaan Suomalainen ruokatuotanto alas!On aivan sama mitä muualla tapahtuu kunhan liito-oravat voivat MAHDOLLISIMMAN hyvin! Nämähän on olleet Vihreiden ihanteet! Mitä muuta voisi odottaa!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja