*

Osmo Soininvaara Vihreiden kansanedustaja Helsingistä

Supistettu koulutus vai valikoiva asevelvollisuus

Kun aika moni lehti on siteerannut blokikirjoitustani siitä, että asevelvollisuus on tarkoitus lyhentää pienimmillään neljään kuukauteen ja reserviä supistaa olennaisesti, lienee syytä täsmentää asiaa.

Tulkintani päätöksestä on omani, mutta ei vain omani. Varsin moni paikalla ollut tulkitsi epämääräisesti kirjoitettua kompromissia näin, koska muut vaihtoehdot rajattiin pois muuta kautta.

Lähtökohtana ovat 200 miljoonan euron leikkaukset menoista. Tämä voidaan toteuttaa joko lyhentämällä palveluaikaa, vähentämällä koulutettavien määrää tai luopumalla joukkojen aseistamisesta. Ymmärtääkseni kenraalien tahto olisi ollut kouluttaa armeijan käyttöön vain tarpeellinen määrä varusmiehiä, mutta antaa näille sitten kunnon koulutus ja jopa aseet. Tämä järkevä – ja vihreidenkin pitkään ajama – vaihtoehto karsittiin pois kannanotolla yleisen asevelvollisuuden säilyttämisestä. Jos on tarkoitus, että armeijalla on myös aseita eikä vain hyvin koulutettuja miehiä, jäljelle jää vain vaihtoehto lyhentää asevelvollisuutta.

Vaihtoehtona tämä on huono. Olisi parempi kouluttaa vain tarpeellinen määrä mutta heidät kunnolla. Asiaan voidaan toivottavasti palata, vaikka silloin joudutaankin tulkitsemaan luovasti tuota hallitusohjelman kohtaa yleisen asevelvollisuuden säilyttämisestä.

Anekdoottina kerrottakoon, että muutama vuosi sitten kysyin hyvin korkealta sotilashenkilöltä, paljonko hän kutsuisi miehiä palvelukseen, jos olisi kyse vain armeijan tarpeista, ei miesten koulusta eikä maanpuolustushengen ylläpitämisestä. Hän sanoi, että noin puolet miespuolisesta ikäluokasta (15 000). Kun katsoin vähän epäluuloisesti, hän koki tarpeelliseksi täsmentää, ettei maanpuolustus tuollaista miesmäärää tarvitse, mutta olisi hyvä, että kansainvälisiin tehtäviin olisi kunnon rekrytointipohja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

a. rahikainen

Anekdoottina kerrottakoon, että muutama vuosi sitten kysyin hyvin korkealta sotilashenkilöltä, paljonko hän kutsuisi miehiä palvelukseen, jos olisi kyse vain armeijan tarpeista, ei miesten koulusta eikä maanpuolustushengen ylläpitämisestä. Hän sanoi, että noin puolet miespuolisesta ikäluokasta (15 000). Kun katsoin vähän epäluuloisesti, hän koki tarpeelliseksi täsmentää, ettei maanpuolustus tuollaista miesmäärää tarvitse, mutta olisi hyvä, että kansainvälisiin tehtäviin olisi kunnon rekrytointipohja.

Ja oliko tämän "hyvin korkean sotilashenkilön" sukunimi kenties H-kirjaimella alkava?

Anekdoottina voisin todeta jotakin vihreiden vallitsevasta asenteesta isänmaan puolustamista kohtaan mutta tällä kertaa myötähäpeä estää enemmän kommentoinnin.

Kalle Virtanen

Suomella on armeija, koska sitä tarvitaan ryssien mahdollista hyökkäystä varten. Siihen tarvitaan mahdollisimman suuret ja hyvin koulutetut maavoimat. Jos jostain pitää tinkiä, niin uusista NATO-yhteensopivista asejärjestelmistä.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Kerrankin olen Kalle "kuolemantuomio kaikesta" Virtasen kanssa samaa mieltä (paitsi että eivät "ryssät" ole ainoa mahdollinen hyökkäävä taho. Kaikkeen pitää varautua).

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Fakta on, että neljässä kuuksudessa ei sotimaan kykenevää sotilasta kouluteta.

Vihreiden linja sotilaallisista asioista on väärä kokonaisuudessaan ikävä kyllä siis Suyomen kannalta.

Harri Räsänen

Osmo Soininvaaran nuiva suhtautuminen armeijaa kohtaan johtuu siitä, että hän katsoo armeijan käymisen pilanneen hänen haaveilemansa tutkijan uran.

Juhani Putkinen

Ei, vaan puolustusmäärärahoja pitää korottaa reippaasti.

Esimerkiksi mamuilurahat ja Afrikan kehitysapurahat maanpuolustukseen.

Tuulivoimalta ja risujen poltolta kaikki tuet pois.

Vilho Juntunen

Mihin se Putkinen unohti ydin(ase)voimalat?

Käyttäjän veikkoluomi kuva
Veikko Luomi

Kohtuullista olisi ollut, että Osmo Soininvaara olisi jo ensimmäisessä kirjoituksessan (http://soininvaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76156-...) maininnut, että kyse on "tulkinnasta".

Nyt ei voi välttyä tulkinnalta, että ylläoleva blogikirjoitus on syntynyt, kun Siilasmaan raportin lukeneet henkilöt ovat suhtautuneet kriittisesti Soininvaaran väitteisiin.

Käyttäjän jukkaheinonen kuva
Jukka P. Heinonen

Ainoa jarkeva vaihtoehto on puolustusmaararahojen korotus, jotta pystytaan yllapitamaan vakavastotettava puolustuskyky.

Suomella pinta-alaltaan laajana ja vaestomaaraltaan vahaisena valtiona ei ole muuta jarkevaa tapaa pitaa puolustuskyky kunnossa kuin yleinen ja yhtalainen asevelvollisuus. Kaikki lyhyempi kuin 8 - 11 kk palvelus on pelleilya.

Asevelvollisuudesta pitaisi pitaa myos tukevasti kiinni ja kaikenlainen velvollisuudesta luistaminen estettava sopivin rangaistuksin.

Pienen valtion uskottavuus on paljolti puolustuskyvysta kiinni.

Elamme vaarallisen roistovaltion naapurissa, emme voi vain naiivisti odotella etta historia toistaa itseaan.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Orjatyövoimasta pois, vaikka sitte liittoutumisen kautta.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Orjatyövoimasta olen samaa mieltä, mutta liittoutumisesta en - ei, ei ja ei.
Täytyisi keksiä vaihtoehtoinen ratkaisu, esim maksaa sotilaille kunnon palkkaa niin, että armeijaan löytyisi kylliksi halukkaita sukupuoleen katsomatta. Tai sitten asevelvollisuudesta pitäisi tehdä kaikkia (naisiakin) koskeva ja vähemmän orjuuttava - eli sen suorittaminen olisi vapaamuotoisempaa ja verrattavissa oppivelvollisuuteen (en tosin ole varma, kuinka tuo käytännössä toimisi).

Toimituksen poiminnat