*

Osmo Soininvaara Vihreiden kansanedustaja Helsingistä

Köyhäily on eri asia kuin köyhyys

Suhteellinen köyhyysraja – kymmenen prosenttia mediaanituloista – on nyt noin 1100 euroa yksinasuvalla. 1960-luvulla hintaindeksillä korjattuna raja kulki jossain 380 euron tietämillä. Tuolloin köyhät olivat todella köyhiä. Osittain lukuja sotkee omavaraistalouden osuus, joka ei koskaan näy tällaisissa luvuissa eikä pientilan pirtistä laskettu asuntomenoja. Hintaindeksistäkin voi esittää mielipiteitä, koska sitä painaa alas erilaisen turhan rihkaman halventuminen halpatuontimaiden ansiosta. Välttämättömyyshyödykkeiden osalta hintakehitys voi olla kovin erilainen. Oli miten oli, 1960-luvun elämäntapaan riitti hyvin vähän rahaa.

Jos ei piittaa sosiaalisista suhteista eikä koe välttämättömäksi elää kuten muut elävät, voi Suomessa yhä elää hyvin halvalla, kuten nimimerkki Az:n kirjoitus osoitti. Kommenteissa tapausta tuntemattomat ovat pitäneet Az:taa häntä tuntematta erakkoluonteena, joka siksi tulee niin vähällä toimeen; eihän se muuten olisi mahdollista. Sanon taas, että huomattava osa opiskelijoista tulee toimeenihan yhtä vähällä, mutta heitä ei pidetä erakkoluonteina. Pienet menot eivät katko sosiaalisia suhteita, koska muutkin opiskelijat ovat yhtä köyhiä.

Jos hyppää yksin oravanpyörästä, joutuu syrjään muista, mutta jos isompi joukko tekee sen yhdessä, voi elää sosiaalisesti tyydyttävää elämää hyvin pienillä tuloilla. Vihreän liikkeen alkuaikoina liikkeen liepeillä oli joitain nuorten aikuisten asuinkommuuneja, jotka tulivat toimeen niin pienillä tuloilla, ettei verottaja moiseen uskonut, vaan lätkäisi arvioverotuksen.  

Ihmisen, joka on totuttautunut suuriin menoihin, on erittäin vaikea siirtyä elämään pienillä menoilla. Asunto on mikä on, on tullut riippuvaiseksi autosta. Totunnaiset asiat vievät paljon rahaa, eikä vanhoja sosiaalisia suhteita voi vaihtaa sellaisiksi, jotka eivät vaadi rahankäyttöä.

Jokin YK:n järjestö on tuottanut köyhyysmääritelmän, jonka mukaan köyhä on henkilö, joka ei rahan puutteenvuoksi pysty elämään yleisen elämäntavan mukaista elämää. Koko kansan vaurastuessa tämän määritelmän mukainen köyhyysraja nousee. Toisaalta elämäntavan pirstaloituminen tuottaa alakulttuureja, joissa tämän määritelmän mukainen köyhyysraja voi olla hyvin erilainen. Maahanmuuttajista moni lähettää osan toimeentulotuesta perheilleen.

Oma käsitykseni on, että syrjäseutujen rakenteelliseen työttömyyteen liittyy paljon vapaaehtoista köyhäilyä jossa työtön on täysin tyytyväinen elämäntapaansa – ihan yhtä tyytyväinen kuin Az omaansa. Jos pidämme nimimerkki Az:n tapausta ongelmana hyvinvointiyhteiskunnan taloudelle, miten voimme katsoa tätä ilmiötä sormien läpi?

Maapallon tilaa ajatellen meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että moni valitsee vapaaehtoisesti elämäntavan, joka ei juuri maapallon tilaa horjuta.

Yhteenvetona Suomessa on mahdollista valita vapaaehtoinen köyhäily ja elää hyvin pienillä menoilla. Mitä hyväosaisempi on, sitä helpommin tämä käy. Köyhyys ja köyhäily ovat aivan eri asioita.   

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pertti Väänänen

Tulihan se sieltä: Köyhyys on Vihreiden mielestä ekologista!
Ongelma taitaa olla siinä, että monet vihreät eivät taida haluta aloittaa omalta osaltaan köyhyyteen johtavaa ekologiesta köyhäilyä.
He haluisivat levittää ekologista köyhyyttä muiden keskuuteen!

tourette '

"Jokin YK:n järjestö on tuottanut köyhyysmääritelmän, jonka mukaan köyhä on henkilö, joka ei rahan puutteenvuoksi pysty elämään yleisen elämäntavan mukaista elämää. Koko kansan vaurastuessa tämän määritelmän mukainen köyhyysraja nousee. "

Nimenomaan tällaisesta "köyhyydestä" julkisessa keskustelussa on alvariinsa kyse. Odotukset ovat hiukan kovat.

Timo Tontti

Osmo, jos viittaat toisen blogikirjoitukseen olisi ihan kohteliasta myös laittaa viittauksen yhteyteen linkki kyseiseen kirjoitukseen. Ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa.

Antti-Pekka Mustonen

"Suhteellinen köyhyysraja – kymmenen prosenttia mediaanituloista – on nyt noin 1100 euroa."

Siis sama kuin on suomalaisen keskieläke. Vapaaehtoista köyhäilyä???

Hu-huu Soininvaara, tulkaa alas, täällä maa ja oikea-Suomi!

J. Gagarin

Jos 1930-luvulla olisi kerrottu, että vuonna 2011 Suomessa köyhät, joita on enenevä määrä väestöstä, pääsääntöisesti asuvat asunnossa, jossa on juokseva vesi ja WC, jotka pääsääntöisesti saavat päivittäisen kaloritarpeeensa tyydytetyksi, joilla pääsääntöisesti on kotonaan näköradio ja tietokone ja joilla osalla on myös automobiili, niin tällaista olisi pidetty Münchhausenin tarinana.

Jo pelkästään se tosiseikka, että kaikki edellä esitetyt asiat toteutuisivat yhden henkilön kohdalla, olisi tehnyt hänestä silloisissa ajan oloissa varakkaan ja erittäin hyvin toimeen tulevan.

Toimituksen poiminnat