Osmo Soininvaara Vihreiden kansanedustaja Helsingistä

Kaikki blogit puheenaiheesta Rauhan ja yhteistyön mahdollisuudet

Uhkaa Venäjästä – tarkoituksella ja päämäärätietoisesti

Yle julkisti kaksi mielipidetiedustelua |0. Tutkimukset julkistettiin huolellisesti pohtien, ensin Venäjän uhka eli kansalaisten huoli on 50 prosenttisesti siinä lokerossa, jossa koetaan Venäjän uhan kasvaneen. Se toinen tutkimus jäi sivulauseeksi – kansakuntamme jälleen kerran ilmaisi, ettei Natoon ole asiaa; 61 prosenttia sanoi – ”Kiitos ei”|1

 

Järjen periaatteita on korostettava

Toinen läsnä oleva on poliittisen systeemin kärki, jonka kasvojen ilmeiden antaman armon alla syntyy satojen miljoonien ihmisten mahdollisuus jatkaa elämäänsä. Se toinen ei ole ihminen vaan kauhistuttava systeemi, jonka valitulla herralla on valta ja mahdollisuus virittää ydinpommi ennen sen raukeamista tyhjäksi. Siten hetken herra on suorittanut tehtävänsä valtion turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Viidenkymmenen miljoonan asteen kuumuuden vallitessa ihmispopulaatio on valmis ja täydellinen.

Yle liki hurmioitui - Naton juhlaviikot

(Suomalaiset poliitikot ja sotavaikuttajat ovat kutsututtaneet maahamme amerikkalaiset taistelukoneet – niin ilmavoimina, merivoimien maihinnousuna kuin maasotakalustonakin –

 

Yle liki hurmioitui amerikkalaisen sotakoneen maihinnoususta maahamme

YHTEISTYÖTÄ VAI RAUTAA RAJALLE?

Lahteen oli saapunut eilen maamme Venäjä-suhteiden tutkimuksen ja tuntemuksen valtakunnallinen kärki Historiapäiville ja KSL:n ja Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön järjestämään Venäjä ja Ukrainan kriisi seminaariin.

Paikalla näissä olivat suurlähettiläs Heikki Talvitie, tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki, sotilastutkija VTT Pekka Visuri, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola ja historian tutkija ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä